Voisin alottaa mun kehityksestä ratsastuksessa. Luulin puol vuotta sitten osaavanikin jotain. Gian valkkuun menemisen jälkeen tajusin, että oon oikeesti ollut ihan surkea ratsastaja ja nyt vasta ymmärrän, kuinka paljon pitää vielä petrata ja oppia että on edes hyvä ratsastaja. Nyt vasta tuntuu siltä, kun osaisin ratsastaa eri hevosia ihan hyvin, selviän useimmista ongelmista ja tiedän mitä pitää milloinkin tehdä. Oon oppinut eniten esteistä, mutta kun koulutunneillakin Husössä on tultu käytyä, sekin alkaa oikeasti onnistumaan. En sano ollenkaan, että ratsastaisin hyvin, mutta nykyään se on helpompaa.
Bambin avulla sain itseäni paremmaksi. Se ei tee tismalleen kaikkea mitä pyytää (toisinsanoen virheitä), joka tekee siitä hyvän opetusmestarin. Se ei kyttäile, säiky, tai muutenkaan pompi, se kuumuu sopivasti, on herkkä ja helppo ratsastaa, silloin pystyn keskittymään itseeni myös.
Sepon kanssa onkin eri juttu. Se on vähän liiankin herkkä pohkeelle, se kyttää, säikkyy ja pomppii, se liikahtaa pienistäkin avuista, kuumuu liikaa ja on aika hankala ratsastaa, jos sattuu huono päivä. Kuitenkin, tykkään siitä tosi paljon, koska vaihtelu helposta tammasta on tullut hyväksi. Nyt en keskity liikaa itseeni, vaan hevoseen. Ja kun Sepolla alkaa menemään useammin, ratsastus sen kanssa onkin yhteistyötä, ei tappelua.
 |
| sori kaverit, ekassa kuvassa se oli maaliskuu... |
 |
| maastokuvassa selässä on Jennie |
Mua suorastaan hävettää, miten ratsastin sillon ekalla leirillä 2010. Menin Mirrillä leirikisat, tipuin ja hävisin, sitäpaitsi opettaja huuteli ohjeita. Vuonna 2011 menin Kassulla leirikisat ja voitin, vaikka mun ratsastuksessa ei ollutkaan kehumista.
Kehtaan kuitenkin laittaa nää leirikisat seuraavaan videoon, ihailkaa! Laatu on huono ku Youtubeen en jaksa ladata :)
Noniin tämmönen postaus. Huomenna meen ehkä vuokrailemaan :)
Tää oli hyvä postaus! Ite oon huomannu kanssa saman, että on erehtynyt luulemaan itseään hyväksi ratsastajaksi. Sit tuleekin vastaan hevonen ja/tai opettaja, joka todistaa sen luulon niin vääräksi. Ja nyt kesällä varsinkin oon huomannut miten tärkeetä on ratsastaa erilaisia hevosia, ettei opi menemään vaan sillä yhdellä. Miina on siitä hyvä, että joitakin mun virheitä se antaa anteeksi, mut ei kaikkia. Mm. laukassa jos nojaan eteen, varsinkin ilman satulaa, tyssää meno siihen paikkaan. Vaikka Miina itse on se syy miksi nojaan eteen. :D Sen meno on rauhallisempaa laukassa, jos olen kevyessä istunnassa. Jos istun alas, mun tasapaino on niin huono että lennän välillä takakaarta vasten ja se on Miinalle bensaa liekkeihin = täysii. Niin oon näköjään ruvennut roikkumaan puolikevyesti satulan päällä laukassa. Onneks oli toi Hovin leiri ja ne viilipyttyarabit näytti mulle taas kerran, että niihin voi luottaa ja voin rauhassa istua alas satulaan. :) Nyt uskalsin tehdä sen Miinankin kanssa, ilman satulaa ja koulusatulalla, saa nähä sitten sujuuko länkkärillä, kun siinä on enemmän tilaa lähteä hillumaan. Huhuh, tulipa kauhee romaani ja vielä oikein minäminäminä -tekstiä. :----D Toivottavasti tästä oli iloa jolleki muullekin ku vaan mulle et pääsin purkamaan ajatuksia. :D
VastaaPoistaKiitos! Joo tajusin itsekkin tonne ratsastuskouluun mentäessä kuinka tärkeetä on vaihdella hevosta ja mennä varsinkin tosi erilaisilla hevosilla, siten osaa ratsastaa ''monipuolisemmin'' ja vähän sitä sun tätä hevosta. :) Ja mäkin oikeasti yllätyin kuinka huono olin ratsastamaan ennen vuotta 2012 (ei sillä etten enääkään olis ;D). No mut hyvä hei että sait vaihtelua Miinasta ja tsemppiä istuntaasi! Kaikille on hyvä välillä purkautua ja tää oli mielenkiintonen. ;)
VastaaPoista