Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Koulupanostus kangilla lauantaina, videoo!



Kiitos kun olit messissä ja kuvasit Maija<3 Bingo oli hieno, vaikka laukassa annoin vähän venyä liikaa, hups. Onneks sain videota niin nyt nään omat virheeni, esim istunnan kanssa.



Kisapostauksen tästä päivästä teen ensi viikolla.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Hui mitä hyppyjä!

Kaikki (c) Emeliina

Minähän en tuntiratsastajana ole tämmöisiin esteisiin tottunut! Mutta, kerta se on ensimmäinenkin, eikä 10cm korkeampi este kun viimeisin korkein hyppäämäni ole kauhean iso muutos. :)

Tänään leirikisojen jälkeen kun hepat meni laitsalle, sain kentän käyttööni ja Eme oli mukana auttamassa. Tarkotus oli mennä kangilla koulua, kun viimeisiä Bingon liikutuspäiviä viedään, mutta nyt kerran kun oli apuri mukana, oli hyvä tilaisuus rakentaa muutama este ja hypyttää Bingoa oikein kunnolla.

Alotettiin pikkuesteistä, noin 60cm korkuisista, Eme pystytti kolme estettä, yhden okserin halkaisijalle ja yhden kahden pystyn suhteutetun pitkälle sivulle, johon mahtui neljä pientä tai kolme reipasta laukka-askelta. Pyrittiin kyllä siihen kolmeen. 

Tultiin näitä kolmea estettä eri suunnista (okseri kyllä aina samasta suunnasta) erilaisilla tehtävillä. Bingo hyppäsi superhyvin ja innokkaasti, alkoi kuumumaan sen verran, että aina kun yritin kävellä niin Bingo vaan kipitti ja yritti ravata tai laukata. 



Voi Bingo.. :D



Oivoi... Hienosti :D

Kun okseri oli jo sen metrin, Bingo hyppäsi niiin loistavasti, että estettä nostettiin vielä. Loppujen lopuksi okseri oli päälle 110cm, hipoi 120cm:ää, ja edelleen tuntui, että Bingolla ei olisi mitään ongelmaa hypätä vielä isompaa. Jätettiin kuitenkin siihen kun B oli niin hienosti hypännyt, ja aloin loppuverkata. Hyvä B<3


Toi jalka valuu väkisin tonne taakse... Mur.



Ainiin, valkuista tulee myöhemmin postausta! (jos jaksan) Ei kuitenkaan tehty mitään erikoista, mentiin leiriläisten A-merkin esterataa osissa ja Kinkku oli tosi hyvä molempina päivinä.

Eilen vielä liikutin Bingon, oli kauhea ukkonen ja sade, niin mentiin maneesiin. Saatiin olla ihan rauhassa ja juoksutin Bingoa liinassa. Sillä oli sen verran energiaa, niin suljin maneesin ovet ja annoin sen juosta 10min ympäri maneesia ja otin sen takaisin ympyrälle, tosin ilman liinaa. Tosi hyvin se pysyi mun ympärillä ilman naruakin, ja totteli käskyjä askellajeista. On se hieno heppa!

Huomenna menen tallille ratsastamaan Bingon (luultavasti vikaa kertaa...!) ja sitten jos hepat on haettu laitsalta sisään, pestään ne ja pakataan muutenkin kamat sunnuntaita varten, sitten Maija tulee meille yöksi ja valmistaudutaan itsekin kisoihin. Maijan valkkuheppa Capo tulee Kinkun kanssa samaan traikkuun, ja iskä on kuskina meidän pakulla. Ens postaus tulee varmaankin jo su!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Yksittäistä pystyä Bingon kanssa ja kahlausta

Moi!
Meninkin eilen Bingon iltapäivällä ja saatiin Katja revittyä mukaan. En Bingolla ollut hypännyt kunnolla ollenkaan, niin ajattelin virkistää hepan liikutusta hyppäämällä jotain tosi simppeliä ja helppoa maneesissa (kuskikaan ei kummoisia jaksanut helteen takia). Alkuverkkojen ajan pyysin Katjaa rakentamaan yhden pystyn suoralle, jota pikkuhiljaa korotettaisiin ja tulisin siihen eri tempoisissa laukoissa ja kokeilisin kaikkea jännää.

Bingo oli tosi hyvä, vaikkakin toin sen itse joko liian juureen tai ponnistuspaikka oli tosi kaukana. Muutamia hyviäkin hyppyjä tuli, varsinkin vasempaan kierrokseen. En tiedä pystyn lopullista korkeutta, jotain 80-90cm enkä sitten raaskinut hypyttää enempää, olihan Bingo hypännyt niin hyvin pitkästä aikaa. Loppuverkkasin sitten Bingon ja lähdettiin loppukäynneille rantaa kohti.

Hypyistä ei ole kuvia, kun omasta kamerasta loppui akku eikä puhelimella saanut mitään selkoa maneesissa.

Mentiin sitten kahlaamaan ja Bingo oli paljon rohkeampi nyt kun viimeksi kun oltiin ensimmäistä kertaa ja yksin. Aluksi oli vähän työtä saada se astumaan veteen, mutta sitten kun Bingo siihen rohkaistui, suostui se kävelemään jo pidemmälle, polvien yläpuolelle. Sitten tuli taas stop. Sain Bingoa pari askelta eteenpäin, jolloin käänsin sen ympäri ja palattiin takaisinpäin. Katja nappasi kännykällä pari meidän seisomakuvaa:




Ainiin, viime valmennuksessa Lotta otti puhelimellaan yhden kuvan, olisiko 80cm radasta, jonka haluan näyttää teille:

Kauhea loikka... :D
Keskiviikkona ja torstaina on valkut ja lauantaina menen pakkaamaan tavaroita ja pesemään Kinkun sunnuntaita varten. Kai mä sitä Bingoakin ratsastan jossain välissä. :)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Treenejä treenejä ja Bingoa

Hyvää myöhästä juhannusta kaikille lukijoille!

Menin viime maanantaina valmennukseen, mentiin yksittäisiä esteitä ja kavaletteja ja lopuksi muutama linja. Kinkku oli tosi kivan tuntuinen. Kaikki (c) Emeliina

laukanvaihto kavaletin päällä

Gia käski tulla ohjat löysänä







Tiistaina oli toinen valkku jossa mentiin maanantain juttuja ja lopuksi tultiin yhtenä ratana. Meitä oli vaan neljä, kaks ponia ja kaks hevosta. Aluksi tultiin rata 80cm mutta lopuksi Gia nosti mulle sen vielä 90cm:ään, kun menen viikon päästä Saviksella 80 ja 90. Kinkku meni tosi hyvin, ja Gia sanoikin että oon kyllä löytänyt itselleni tosi hyvän hevosen ja meillä on tosi hyvä yhteistyö. Tästä päivästä ei oikein ollut kuvia.

Valkun jälkeen menin vielä Bingon kanssa pitkille alkukäynneille maastoon katsomaan kun leiriläiset meni maastoesteitä. Sieltä tultiin alalaitsalle ja juoksutin Bingon hyvin. Se totteli tosi nätisti pelkkiä käskyjä ''käynti'', ''laukka''.. :)

Ens viikon valkuista ja Bingoiluista en vielä tiedä yhtään mutta ilmottelen sitten! Sunnuntaina on Saviksen kisat Kinkulla 80 ja 90!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tallipäivävideo itse kuvattuna Bingolla



Kuvasin tän mun vanhalla digikameralla jonka saa hyvin pistettyä taskuun, siksi laatu on surkea ja linssissäkin on joku viiru. Ja kelasin noita pidempiä pätkiä niin ei menisi ihan tylsäksi niin älkää ihmetelkö mun höpötystä.

Ja selvennän sen verran, että tossa kun hoidin Bingon kavioita niin ekaksi pesin ne vedellä ja sitten pistin sellasta kaviorasvaa kun ne halkeilee välillä. Enkä kuvannut joitain juttuja, esim suojien pesua ym.

Sitten vielä tossa kun menin Bingon selkään tuuli sen verran, ettei välttämättä saa selvää, siis Bingo meni toissapäivänä koulutunnille ja eilen sillä oli vapaapäivä. Aattelin että sen takia sillä ois hyvin energiaa ensin maastossa ja sitten kentällä mut jäi ne energiat sinne maastoon sitten...

Sori tossa lopussa vielä kuvasin ihan minne sattuu. :D

Mitä tykkäsitte?

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kahlausta meressä

Heips! Menin Bingolla ensimmäistä kertaa ilman satulaa, kun oli aika kuuma päivä niin onhan se kivempi Bingolle. Halusin itsekin koittaa miten se toimii ilman satulaa. No päätin sitten kuuman päivän kunniaks lähteä kahlaamaan (Husö on siis ihan meren rannassa), alkoi tehdä mieli kun näin joukon leiriläisiä lähtevän sinne. No, odotin kunnes leiriläiset palasivat sieltä ja lähdin kävelemään.

Kuvat on edelliseltä kerralta jotka unohdin lisätä (c) Eme

Saavuttiin rannalle ja Bingo oli ihan täpinöissään kun katteli horisonttiin. Aluks mentiin vähän varovaisemmin veteen, Bingo haisteli vettä ja hörisi kauheesti, välillä peruutettiin, välillä jouduin vähän pakottamaan sitä veteen ja kehumaan kauheesti kun se suostui sinne menemään. Päästiin polviin asti, enkä halunnut mennä pidemmälle kun olin itse ihan täysissä pukeissa ja jalat alkoi hipoa vettä. Bingolla oli kuitenkin hauskaa, se roiskutti jaloilla kauhomalla vettä mahaan ja läiskytteli kauheasti.

Kun lähettiin takas päin, Bingolla oli kauheesti energiaa ja se oli oikeesti ihan kuumana. Se kyttäsi ja säpsähti joka asiaa mikä tuli vastaan, eikä meinattu päästä yhden mökin ohi, jonka pihalla oli teltta lapsineen. Oli se kuitenkin kauhean pelottava.

Päästiin Husöhön ja menin tuuppaamaan kentälle. Bingo oli aika herkkä ja loppua kohti rennompi, vaikkaa kaikkea piti edelleen säpsähtää. Tehtiin kaikkea simppeliä ja yksinkertaista, kun sitten jossain vaiheessa tuli leiriläisiä kentälle niin aloin lopettelemaan.

Kävin kanssa ostamassa sellasta rasvaa kun VetGoldia apteekista, sitä pistetään tonne suupieliin kun ne on Bingolla vähän kuivat. Tänään menin kuvaamaan Emeä ja tämän vuokrista Sälliä, he olivat niin hienoja!

Mun aikataulua hieman:
TO tänään olin Emeä kuvaamassa ja piti olla valmennus, mutta se peruttiin kun oli liian vähän valkkulaisia tulossa.
PE Pumpersilla on palaveri Savijärven ja Lappeenrannan kisoista. Sitten ratsastan Bingon.
MA valmennus siirrettiin tälle päivälle.
TI toinen valmennus, jonne menen ehkä myös.

Tästä eteenpäin en vielä tiedä tarkkaan millon menen Bingon tai millon on valmennuksia. Tähän loppuun vielä kuvia jotka unohdin viime postaukseen lisätä!



Ihana Kinkku <3

Mitä mä teen...

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Niin superhieno Bingo!

Ihana Bööböö :)
Aluksi herättelyä ja verryttelyä maastossa, pikkulaukkiksella ja rantatiellä irrottelua. Niinkuin aijempinakin päivänä oikeastaan. Kuvat on (c) Emeliina, kiitos kun jaksoit mun takia raahautua tallille <3



PALLOT



Sitten kentälle ankaraa tuuppausta. Laidalla tosin oli pelottavia loimia heilumassa. Lopuksi Bingo oli NÄIN hieno.



Huii, loimet


Mä kurkin jonnekkin maahan..

Voisko joku tulla repimään mut tuolta takanojasta? Kaikkia näitä kuvia pilaa se, että makaan tuolla selällään










:D



''Jos mä nostan mun käsiä niin ehkä sen niskakin nousee...?''
 Sitten loppuverkkasin tosi eteenalas. Heti kun aloin keventää niin mun istunta suoristu. Toi mun eteenpäintyöntö asento harjotusravissa on kaamea.





Ens kerralla ratsastan Bingon tiistaina. Huomenna osa meidän estevalkusta menee Nurmijärvelle kisoihin (eri paikkaan kun viimeksi) ja mennään Maijan kanssa auttamaan niitä. Herätys 5.30, jeah!

KIITOS VIELÄ EME :))<3