Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Kinkku normaalina

Menin tiistain tunnilla Kinkulla, kun menen sillä estekisoissa 3.3. eli ensi sunnuntaina. Mentiin ihan koulua ja Kinkku oli aluksi ihan kamala. Oli kuulemma valkuissa pukitellut ja ollut ärsyttävä, niin mua vähän pelotti että jos se on estekisoissa samanlainen. Se juoksi mullakin pää ylhäällä luimussa ja ärsyyntyi pohkeesta. Jätin suosiolla raipan pois.

Laukoissa Kinkku alkoi rentoutumaan. Menin kevyeen istuntaan kun Jenna sitä kehotti ja annoin sen laukata pidempänä ja rentona, jolloin oikeasti aloin tuntea sen rentouden. Istuttiin alas ja laukattiin normaalia harjoituslaukkaa ja onnekseni jatkoi rentoa menoa.

Loppua kohti parani vain ja loppuverkassa se oli niin mukava ja rento eikä enää kipittänyt, uskalsin pidentää askelta reippaasti. Kyllä tykkäsin ja iloisin mielin kisoihin :)

Muuten kun ratsastan Kinkulla, istuntani on mun mielestä ihan ok. Loppuverkassa aina alan könöttämään!
(c) Miira !!

Maija ( http://mmmaiija.blogspot.fi/ ) miks en saa tota linkkii siihen tekstiin, tietääkö joku? tulee meille yöksi lauantaina ja suunnataan sunnuntaina aamuvarhain kisoihin. Postailen siitä sitten :)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Popsu, päivät 6 ja 7

Kahtena viimesenä päivänä menin vielä Popsun ja molemmat päivät oli tosi samantapasia, mentiin samoja juttuja ja en enää oikein osaa erottaakkaan mitä tein kumpanakin päivänä. Mentiin kuitenkin maneesissa koulujuttuja.

Otettu viikko sitten

Otettu toisena päivänä
Nyt loma loppuu ja alkaa taas koulu. Huomenna tulee estekisojen listat (jotka ovat viikon päästä), tänään olisi ollut valmennus mutta olenkin aika kipeä (onneksi en sairastunut aikasemmin).

Jos kiinnostuit Popsusta niin tässä on Adan blogi ( http://caribonelamaa.blogspot.fi/ ) josta voit seurata heidän elämäänsä. En muuten enää saa linkkejä tekstiin niin mun pitää linkata ne tolleen tyhmästi! En tiiä mitä tapahtu :(

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Popsu, päivät 4 ja 5 + vammoja

Eilen pidin Popsulle kävelypäivän. Nevaksessa on sellanen sääntö, että kun menee maneesiin tai kentälle, hevosella pitää aina olla jotkut suitset, niin Ada kehotti laittamaan hakkikset niin Popsun suu saisi levätä. Kuitenkin, Popsun naamassa oli yllätys tallille päästyäni.


Haava on juuri turpiksen kohdalla, niin hakkiksia en voinut pistää. Menen loput päivät ilman turpista normisuitsilla. Juttelin Adan kanssa puhelimessa ja sovittiin miten hoidan haavaa ja tänään se näyttikin jo paremmalta, alkoi jo rupeutumaan. Hyvä juttu :)

Pidin Popsulle eilen kävelypäivän. Illalla mulla oli koulutunti Husössä. Sain Kinkun ja aluksi olin tosi ilonen. Sillä on kuitenki jalat ja selkä kipeinä ja tunti oli kentällä (maneesin tarkastuksen vuoksi sen yhden maneesin katon romahduksen takia) niin ratsastus oli yhtä tuskaa. Pukkeja tuli tiuhaan tahtiin ja yksi niistä oli liikaa mun tasapainolle...


Lensin maahan (ensimmäinen ruumiinosani joka osui maahan oli muistaakseni poski..) muttei sattunut mihinkään pätkääkään. Kinkku lähti juoksemaan mutta pysähtyi lopulta mun eteen ja hyppäsin takasin selkään. Nyt tosta tunnista on vuorokausi ja polvi näyttää aika kauniilta... Siihen ei kuitenkaan satu yhtään.

Tänään juoksutin Popsun kun unohdin kaikki ratsastuskamat kotiin (en tykkää kauheesti tunkee uggeja jalkkareihin). Popsu käyttäyty tosi kiltisti juoksuttaessa, toisin mitä mä oon tottunu juoksuttamaan.. Alotin maneesissa mutta siellä alko olla porukkaa sen verran, että siirryin kentälle kun Popsu oli lämmennyt. Pohja oli yllättävän hyvä ja ulkona oli aika lämmin nii uskalsin mennä sinne. Vähän pimeetä vaan oli :(


Sitten kylmäsin taas jalat huolella :)
Huomenna meen tallille vähän aikasemmin ja haen Popsun tarhasta jos se siellä on. Ratsastan sen varmaan tunnissa ja lähden Oonalle päin, mennään illalla vähän pippaloihin :) Eli postaan ylihuomenna!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Popsu, päivä 3

Moikka!
Eilen meiltä katkesi netti niin en päässyt kirjoittamaan. Menin tallille neljän maissa ja tein Popsulle ruoat. Kävin hoitamassa Popsun ja lähettiin tallustelemaan maneesille.
Oltiin aluksi yksinään, joka oli tosi hyvä. Kävelin pitkät alkukäynnit, jonka jälkeen aloitin käyntityöskentelyn. Tein ympyröillä takaosakäännöksiä, pysähdyksiä ja pitkillä sivuilla avoa.

Eiliseltä

Siirsin kevyeen raviin hetken kuluttua ja annoin sen mennä vähän pidempänä ja ''löysänä''. Verryttelyn jälkeen tehtiin harjoitusravissa samoja juttuja kun käynnissä. Nyt yritin vähän koota Popsua ja lyhentää sitä alkukeventelyjen jälkeen.

Puolen tunnin jälkeen otin laukkaa molempiin suuntiin. Annoin aluksi laukata reippaasti eteenpäin, mutten kuitenkaan mitenkään holtittomasti. Ennen kun aloin työskentelemään laukassa, otin jalustimet kaulalle, näin sain itselleni paremman istunnan. Tein siirtymisiä, kokoamisia ja pidentämisiä, koitin muutamat vastalaukat pitkillä sivuilla.

Otin vielä ilman jalkkareita harjotusravissa samoja tehtäviä. Tein paljon suunnanmuutoksia ja asetuksen vaihteluita. Sitten nostin jalkkarit ja keventelin, annoin sen venyttää kaulaa. Kävelin sen jälkeen melkeimpä 20min loppukäynnit maasta käsin. Oli aika mukava :)



Tallissa vielä kylmäsin sen jalkoja vesarissa noin puol tuntia ja heitin safkat. Sitten puunasin huolellisesti suitset ja satulan. Pääsin kotiin siinä seittemän maissa :D

Huomenna juoksutan tai kävelytän Popsua ja illalla on Husössä tunti. Ja hei, mitä tykkäätte uusista jutuista ulkoasussa? :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Popsu, päivä 2: TALLIPÄIVÄVIDEO

Nämä postaukset tulevat nyt ihan peräkkäin.. Mutta, tänään mentiin Katjan kanssa tallille ja tehtiin tallipäivävideo. Ratsastin koulupenkillä ja koitin mennä ilman kannuksia, ihan ok oli. Osan loppukäynneistä kävelin tiellä. :)



Videossa on vain osa hommista jotka tein, ei Katja ihan kaikkea voi kuvata. (esim. ratsastuksen jälkeen on otettu vain muutama video koska oli vähän kiirettä) Ja tästä tuli tällanen enemmän ''taiteellinen'' :D Kiitos Katjalle!!

Huomenna ajattelin mennä aamulla tallille, mennä kunnon hikitreeni koulua ja kylmätä sen jälkeen Popsun jalat huolellisesti. Tänään mentiin noin 45min vähän rennommin mutta huomenna ajattelin mennä päälle tunnin kunnolla. Ylihuomenna olisi varmaan Popsun juoksutus tai kävelypäivä, katsotaan :)

Mitä piditte tällaisesta tallipäivävideosta? :)

Popsu, päivä 1

Moikka!
Eilen menin ensimmäistä kertaa hoitamaan ja ratsastamaan Popsun. Menin Katjan kanssa siinä neljän aikaan tallille, tein ruoat ja pistin hepan valmiiksi. Mentiin maneesiin ja ratsastin noin tunnin. Koitin estepenkkiä, kun sillä olen ennenkin mennyt. Popsu oli tosi mukava, vaikka eka kerta pitkästä aikaa oli vähän koklaamista että miten tää toimikaan. Laitoin kannukset jalkaan ja tänään menin ilman, kokeilun vuoksi.






Loppukäynnit kävelin kentällä kun maneesissa oli ruuhkaa..


perjantai 15. helmikuuta 2013

Viime valmennuksen videot ja suunnittelua

Moikka! Nyt on hieman ollut postaustaukoa. Himoksella olin viikko sitten vklp lautailemassa enkä ollut koulukisoissa, harmittaa kyllä. Tiistaina sain kuulla ettei kyytiä tallille tipu eikä ollut aikaa bussilla matkustamiseen enää. No, pistin opeille viestiä, etten pääse ja keksin rästitunnin jollekkin päivälle.

Sunnuntaina on maneesi varattu eikä valkkua ole ja mennään valkkuryhmän kanssa keilaamaan. Eipä mun puolesta haittaa, kun kuulin sieltä ja täältä juttua että Kinkku ontuu. Itse en ole tallilla vähään aikaan käynyt enkä tiedä siitä sen enempää, mutta, ketuttaa ja paljon.

Ada on hiihtoloman matkoilla ja sovittiin, että liikutan ja hoidan Popsun jokainen päivä lomalla (la-su) eli siitä postailen vähän väliä. Ajattelin mennä pari päivää höntsäten ja rennosti, yhden päivän juoksuttaen ja loput päivät ratsastaen kunnolla. Ehkä jonkun viikkosuunnitelman keksin tässä. En saa fiksusti linkattua Adan blogia niin tässä se on, http://caribonelamaa.blogspot.fi/

Sain Annalta vielä viime valkun videoita, kiitos! :)




keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Sasuilua + R.I.P Nakke

Sasu-kuvat (c) Miisa P


Viime tiistaina oli tosi hyvä tunti. Menin Sasulla koulua ja tällä kertaa meni superhyvin. Paljon en nyt jaksa tästä kirjoittaa kun Nakke-juttu pyörii päässä. Ensi sunnuntaina olisi koulukisat mutten mene kun ollaan kaveirn kanssa Himoksella.







Sitten vähän ikävämpi asia. En halua mainostaa kovin koska se mitä tapahtui oli kauheata enkä halua vahingossakaan levittää mitään typerää.

Jokatapauksessa, viime viikolla sain mun kaverilta kuulla, että Nakke ja Esko oli yhdessä karanneet sähkölankojen läpi tarhoista. Nämä kaksi on aikamoisia räsävillejä yhdessä ja nämä oli sitten laukanneet autotielle (se Talman tie on vähän syrjäsempi hiekkatie eikä mikään iso tie) ja Nakke oli sitten törmännyt auton kanssa. Molemmat etuset murtuneet ja toinen takanen kokonaan katki. Ei se kauan kuulemma joutunut kärsiä kun apu ehti paikalle ja se lopetettiin saman tien. 

Auto kuulemma kärsi vähän ja ajoi ojaan, muttei kuskille käynyt mitään. Shokissa varmaan vain. Eskokin on kuulemma ihan kunnossa, vaikka samoina päivinä olikin vielä niin adrenaliinissa siitä mitä tapahtui, ettei ottanut selkoa että oliko sillä vammoja vai ei.

Harmittaa Talman omistajan (+''henkilökunnan''), ratsastajien, jäsenten ja minunkin puolesta kauheasti tämä Naken kohtalo. En mäkään ikinä kerinnyt sillä ratsastaa ja Talman talli menetti nyt hienon kouluhevosen.

Esko ja Nakke kentällä riehumassa

tiistai 5. helmikuuta 2013

Ei hevos -postaus

Nyt päätin omistaa postauksen Reetulle ja muulle vapaa-ajalle.

Ollaan tässä Reetun kanssa treenattu katsekontakteja lenkeillä ja ruokailun yhteydessä. Jos se kävelyllä esim näkee toisen koiran tai jotain muuta mielenkiintoista, haluan saada sen keskittymään muhun katsekontakteilla. Myös kun laitan sille ruoan lattialle, se joutuu aina odottamaan hetken ennen kun syöksyy sen kipon ääreen. Sillon se yleensä tuijottaa kuppia kuola valuen, jolloin päästän sen vasta kun saan katsekontaktin. Nyt se tekeekin jo niin, että heti kun kippo ilmestyy lattialle se alkaa tuijottaa mua..

Sitten se kävi tossa viikko sitten viikonloppuna trimmauksessa, pitkästä aikaa.

Ennen



Jälkeen
(vähän isot valjaat)

Nyt meillä ei Reetun kanssa ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia. Ruffea ollaan paljon nähty, Reetu niin nauttii kun saa leikkiä ja painia sen sheltin kanssa. Ehkä se niiden meno näyttää vähän väkivaltaselta mut kyllä ne toisiaan rakastaa... :D

Ps. Käytiin äsken Cavallossa äitin kanssa ostamassa mulle mustat rökkelit. Vihdoin!

Mitä tykkäsitte tällasesta lyhyestä Reetu-postauksesta? :)

lauantai 2. helmikuuta 2013

Video Kinkusta


Tuli tällanen lyhyt video Kinkusta tehtyä tässä viikonlopun aikana. :)