Sivut

lauantai 30. kesäkuuta 2012

viikon postaukset kerralla

Heippa taas, en oo mitenkään ehtinyt postailla! Kerron nyt koko viikon ratsastukset:

Tiistaina aamulla oli valmennus Sepolla. Tosi rankkaa treeniä vatsalihaksille, tehtiin paljon avoja ja sulkuja ravissa ja laukassa, sitten puomeja, kavaletteja ja lopuksi pientä rataa. Siihen kuului lankkua ja vesiestettä eli Sepolla oli kytättävää! Hanskat kun on kadonnut niin sain taijottua nimettömiin rakkulat.. Kuvia saan myöhemmin varmasti :) Tämän jälkeen lähdin junalla Pieksämäelle isovanhemmille.

Keskiviikkona mentiin sitten Kirsin kanssa ratsastamaan Tikiä ja Pörröä. Menin tottakai Tikillä kaikki päivät. Ensin maastossa, tämän jälkeen tuuppausta kentällä ja kun kukaan tällä tallilla ei tykkää / osaa hypätä, vaikka hevoset osaavatkin, mut laitettiin joka päivä hyppäämään Tikillä, joka niin nauttii esteistä. Tynnyriä tuli kanssa hypättyä, aika kivasti meni.

Torstaina samat asiat kun keskiviikkona, mutta tallin omistaja halusi mun vielä koittavan tämän uutta nuorta quarter-tammaa. Tällä ei ollut vielä kenkiä jalassa, niin menin viereiselle laitsalle. Ensin käynnissä käännöksiä ja sitten otin ravia ja laukkaa. Laukassa tamma innostui pukkilaukkaan, kun ei ikinä ollut päässyt vihreälle juoksemaan. Oli aika menoa :D

Perjantaina mentiin jo päivällä, oli upea sää! Mentiin pitkä maastolenkki, laukattiin vähän kun oli niin kuuma. Kentällä sitten taas vähän koulua, kyllä mä tykkäsin siitä hevosesta. Tämä olikin vika kerta tällä reissulla ratsastamassa. Kuvaajaa ei ollut joten yhtä ainuttakaan kuvaa ei ole! :(

Lauantaina eli tänään, tulin aamulla kotiin ja lähdin Jennin kanssa Talmaan. Eskoa piti ratsastaa huomisia kisoja varten. Esko oli ihan jees, aluksi ihan järkyttävä, mutta loppua kohden parani. Laukat oli pelkkää juoksemista pää ylhäällä pidätteitä ja pohkeita kuuntelematta. Kuinka aikasin mun pitää alottaa huomenna verkka, että saan sen hyväks? Tänään mulla meni tunti siihen, ratsastettiin yhteensä kaksi tuntia (hupsis). Koitin vielä mennä K.N:än, mutta se meni ihan päin mäntyä. Huhhuh, jos saisin päättää niin jättäisin huomiset kisat väliin! :O Jennin kanssa napsittiin kuvia toisistamme tänään, laitan niitä sitten kun joskus saan...

Nyt vaan putsaan saappaat ja laitan jotain siistiä päälle, kisavaatteita en kyllä pue. En olis muutenkaan osallistunut näihin kisoihin, mutta opettajan kanssa kun juteltiin niin kyllä suostuin. No, se nähdään huomenna... :S Heippa!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

viimeset äänestykset!

Huomio lukijat! Äänestystä enään tämä päivä, ja tilanne on tasan kuvien ja videon välillä! Vielä viimeiset jotka eivät ole äänestäneet niin pistäkäähän kumpaa toivotte, jotta voin alkaa tekemään.

Eilen en saanut Eskoa tunnille, koska tämä idiootti teloi jalkansa laitsalla ja on nyt saikulla. Menin sitten Jexulla, mutta sehän oli ihan kiva. Tunnin aiheena oli siirtymiset ja Jexu oli mukavan herkkä suustaan, homma kävi helpoksi. Yleensä Jexua on vaikea laukasta saada siirrettyä suoraan käyntiin, kun se niin puree kuolaimeen, mutta eilen sekin onnistui. Laukkojen jälkeen ravikin oli mukavaa ja heppa oli kevyt edestä.

Opettaja lupas että saan tulla Eskoa vuokraamaan ennen koulukisoja vielä. Ens viikko on juhannusviikko ja sillon en luultavasti kerkee, vaikka Eskon jalan pitäs olla parantunut. Ens viikolla pitäs kuitenkin olla valmennus... Ja alotan varmaan sen Maxin vuokraamisenkin tässä jossain vaiheessa. Katsotaan katsotaan! :)

kännykästä.. :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

äänestys

Elikkä päätin että teen teille varustepostauksen kun ratsastettua tulee näin vähän näköjään. Kunhan noi tunnit Talmassa loppuu niin pääsen sinne vuokraamaan ,viikossa ehkä pari kertaa. Jokatapauksessa, jottei blogi kuole niin vastatkaahan kyselyyn oikealta yläreunasta, niin tiedän mitä alan väsäämään. Torstaina on viimeinen tunti Talmassa, ja toivon että saan Eskon, niin voin harjotella vielä koulukisoihin. Ainiin, pitäshän sitä vielä ilmottautua... Moikka! :)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

haastetta toisen perään

Hehheh, taas kerran teen haastetta. Sain tämän Adalta, kiitoskiitos! En omalla koneella nää Adan tekemää haastetta blogissaan, kännykässä näkyy. Outoa?

1. Mikä on ollut pahin tippumisesi hevoselta?
En oo onneks ikinä tippunut pahasti. Kauhein ehkä oli Rodeolta joskus monta vuotta sitten kun toinen polvi aukesi.


2. Unelma hevosesi olisi?
Sellainen hevonen, joka olisi vähän kahjo, jotta riittäisi aina tekemistä sen kanssa, eikä aika kävisi tylsäksi (niinkuin se muutenkaan kävisi), mutta silti sillä voisi mennä riimun kanssa selästä käsin maastoon. Sen pitäisi osata hypätä kunnolla ja osata muutamat hienot koululiikkeet. :)

3. Lempi hevosrotu?
Mulla ei ole oikeastaan varsinaista lempparirotua. Tykkään kyllä puolverisistä!


4. Millainen on ollut hankalin hevonen ratsastettavuudelta millä olet mennyt?
Mikään hevonen ei ehkä ole ikinä tuntunut hankalalta ratsastaa, vaikka inhottavia ja ärsyttäviä hevosia on ollut monia. Ehkä Husön tuuppareista joku My tai Felix, ainakin niinä päivinä kun niillä ratsastin. Muuten en oikein tiedä.


5. Ärsyttääkö vastata näihin?
Ei itseasiassa, tykkään vastata näihin haasteisiin, on sitten eri asia tykkääkö kukaan lukea näitä :D


6. Kumpi on mielestäsi pahempi tapa, keuliminen vai pukitteleminen?
Ehdottomasti keuliminen. Hevoset potkii silloin tällöin, kunhan siitä ei tule tapaa tai ongelmaa. Keulimista aika harva (tuntsari ainakaan) harrastaa, ja jos harrastaisi se lähtisi varmaan makkaraksi.


7. Hienoin ratsastuskoulu?
Pakko vastata tähän oman ratsastuspaikan puolesta, eli Husö. Kovin monessa koulussa en ole käynyt ja Husö on tähän asti osottaunut hyväksi ratsastuskouluksi. Lehtoharjun tila on myös aika hieno.


8. Esteratsastus vai kouluratsastus?
Kyllä on pakko sanoa, että esteet on mun juttu. Silti, tuuppaus kuuluu koko hommaan ja se on kans mielekäs asia. Kyllä mä molempia kisaan ja tykkään mennä, mutta vauhti ja jännitys vie juuri ja juuri voiton. :)


9. Korkein este minkä olet hypännyt?
En ole ihan varma. Ei kuitenkaan metriä kovin paljon isompi.


10. Vaativin kouluohjelma/ liike minkä olet ratsastanut?
En näitä koululiikkeitä ole kovin vaativia tehnyt, avot ja sulut on ehkä päälimmäisenä mielessä. Joskus hienolla kouluhevosella vahingossa jotain passagen tapasta!


11. Mielestäsi paras merkki hevosen varusteissa?
Kingslandilla ja Equilinellä (ja Pikeurilla) on aika kivoja kamoja, vaikken harrastakkaan noita merkkejä oikeastaan :)

En jaksa haastaa taaaaas ihmisiä ja tehdä kysymyksiä, että ottakaa vaikka noi samat kysymykset mitkä Ada on tehnyt ;)

tyytyväinen ratsastaja

Nyt tulee taas tylsä kuvaton postaus. Menin siis taas Eskolla, joka oli aluksi hieman hidas pohkeelle. Käynnissä alotettiin pohkeenväistöllä, tullaan lyhyen sivun lopusta kulmasta pohkeenväistöä pituushalkasijalle, etuosa johtaen. Esko väistättää usein herkästi pitkiä askelia ja tosi jyrkkään. Yritin välttää tätä ja muuten meni ihan nätisti. Alkuravien aikana herättelin hobua ja keskityin ainoastaan siihen, että se reagoi pohkeeseen ja käyttää jalkojaan aktiivisesti. Ihan mukavaksi se alkoi kehkeytyä.

Ravissa tultiin sama juttu molempiin suuntiin, oli samanlainen kuin käynnissäkin. Koko tunti meni yllättävän hyvin, Esko polki hyvin ja oli rento. Meitä oli kolme tunnilla, ja sillä aikaan kun kaksi muuta laukkasi toisella pääty-ympyrällä, työstettiin Eskon kanssa ravia toisella pääty-ympyrällä opettajan ohjatessa. Pidennettiin ja lyhennettiin askelta, haettiin sitä kunnon harjotusravia. Esko oli todella hyvä tässä, tykkäsin kovasti vaikka omat vatsalihakset olikin koetuksella.

Kun toisten vuoro oli mennä ravirääkkäykseen, menin itse laukkaamaan toiselle pääty-ympyrälle. Esko oli todella hyvä laukassa, rento ja eteenpäinpyrkivä. Eskolla on tosi mukava keinuva laukka, eikä se edes reagoinut päätä heittämällä tai hypähtämällä raippaan. Laukat vielä toiseen suuntaan ja loppuverkka, joka oli tunnin yksi parhaimmista pätkistä, heti ravirääkin jälkeen. Rento ja pyöreä heppa, kyllä tykkäsin.

Opettajan kanssa juteltiin, että osallistun Eskolla näillä näkymin Talman harjotuskoulukisoihin. En ota tätä niin vakavasti, niin miksei. Eihän siinä mitään hävitä (paitsi rahaa) jos ei onnistuta. Koitan Eskoa KN-specialissa, pelottaa vaan tuomarin alku- ja lopputervehdykset, kun Esko on niin kärsimätön pysähdyksissä!

Jos siltä tuntuu, pistäkää ihmeessä lukijat kommenttia, jos ootte esim erikoispostauksen tarpeessa? Voin pistää taas kyselyn millasta postausta haluatte, voin pitää vaikka varustepostauksen. Tallipv video tulee ensi valmennuksesta, jos Fanny pääse sillon kuvaamaan. Pistäkäähän kommenttia ;)

torstai 7. kesäkuuta 2012

valkka Sepellä + sitäsuntätä

Huh, mulla oli tänään aika rankka valmennus Sepon kanssa. Aluks verkan jälkeen mentiin pääty-ympyrällä puomeja molempiin suuntaan laukassa. Meitä oli tänään vaan kolme kentällä, hyvähyvä! Toisella puolella kenttää oli estesokkelo, johon käytiin pala palalta käsiks. Aluksi tultiin ratapiirroksessa näkyvää kavalettisarjaa, meni ihan mukavasti. Seppo oli kieltämättä vähän pohkeen takana, muutaman raipan hipasun jälkeen mentiikin ihan reippaasti.

Tultiin sen jälkeen ekaks kavaletit, sen jälkeen toiseen päähän, keskihalkasijalle, pysty ja 5 laukka-askelta okserille. Useimmat tuli sen laiskasti kuudella jota Gia ei päästänyt läpi. Tultiin koko homma ratana. Nyt jos haluatte pysyä mukana, tsekkailkaa ratapiirroksesta. (KLIKATKAA SE ISOKSI)


Ensin kavaletit, jonka jälkeen ympyrä ja kakkosesteelle, sininen pysty. 4/5 laukka-askelta keltaselle pystylle, lyhyen sivun jälkeen sarjalle. Tämän jälkeen neljä laukka-askelta vitosesteelle, eli okserille. Käännös oikeaan ja sarja uudestaan, tämän jälkeen seiskaesteelle, eli vihreälle pystyllä pituushalkaisijalla, viisi laukka-askelta ja okseri. Tultiin tämä muutaman kerran ja Seppo yllätti! Muuten oli hyvä mut Gia sano että mun pitäs pitää ylävartaloo enemmän pystyssä. Sit loppuverkka ja annoin Sepon Gialle, kun se lähti leiriläisten kanssa maastoon (Husössä on siis leirit menossa) 

Tässä vielä laitan kuvan mun kauniista skootterista, Kymco Super 8. My love ;)



 Sit ajelin himaanpäin niin tunnistin Bambin laitsan varrelta ja pysäköin skoban siihe tien varteen. Otin tammasta kuvan ja vähän silittelin sitä, kauhea ikävä tätä pikkuista. Toivottavasti parantuu syksyksi!

<3
Olipa monimutkanen postaus, toivottavasti joku jakso lukee :D Kohta lähen vielä Talmaan ajamaan ja tunnille, postaan siitä huomenna... Moikka :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

uusi video ja juttuja

Moikka,
ensi torstaina olis kahdeksalta valmennus ja samana päivänä Talmassa tunti. Koulut loppu ja nyt alko ''kesä''loma, kunhan aurinko alkais paistaa enkä olis nuhassa. Tiistaina meen Katjan kanssa hallille koirien kanssa. :) Eikai tässä nyt muuta erikoista tule mieleen...

Väsäsin Bambista ja Seposta tommosen videon, tarkotus oli tehdä pidempi ja hienompi mutta toi on mitä on. Heippa :)!